Vastuun aika; Küng (Ant.)
Vastuun aika; Küng (Ant.)

Vastuun aika; Küng (Ant.)

Postimaksu sisältyy kaikkien kirjojen hintaan.

15,80 €
Sisältää alv. 0.00 %

Vastuun aika. Puheenvuoroja eettisestä maailmanjärjestyksestä. Toim. Hans Küng. Suom. Taisto Nieminen. Pohjoinen. 1997.


Teos sisältää huomattavien vaikuttajien puheenvuoroja eettisen maailmanjärjestyksen tarpeellisuudesta. Eri kulttuureja ja uskontoja edustavat kirjoittajat näkevät maailmaneetoksella olevan mahdollisuutta tasoittaa kulttuurien ja uskontojen välisiä konflikteja sekä yhdistää eri ihmisryhmiä työhön ihmiskunnan itsetuhoisten pyrkimysten muuttamiseksi rakentavaksi toiminnaksi.


Kirjan alussa on Reijo E. Heinosen johdanto Sana suomalaiselle lukijalle. Kirjan artikkeleita ovat mm. Maailmaneetoksen periaatteet, On kysymys ihmiskunnan kohtalosta, Yhteinen kansainvälinen vastuu, Juutalaisuus ja maailmaneetos, Maailmaneetoksen perusta Raamatun, evankeliumien ja Koraanin mukaan, Ihmiskunta kohtalonyhteisönä, Suvaitsevaisuus ja oman uskon integriteetti eivät sulje pois toisiaan, Rauhan etiikka, Uskonto ja ihmisoikeudet, uskontojen on oltava yhteistyössä, Buddhalaisena tuen, Suvaitsevaisuuden uudelleenmääritteleminen, Maailmaneetos - konfutselainen vastaus.




Vastuun aika. Puheenvuoroja eettisestä maailmanjärjestyksestä. Toim. Hans Küng. Suom. Taisto Nieminen. Pohjoinen. 1997. Sivumäärä: 320. Sidottu, kovakantinen, kuntoluokka K3-K4, ei merkintöjä paitsi nimiölehdellä omistuskirjoitus.